Ekasoft Ry sai Lappeenrannan kaupungilta käyttöönsä uuden pelialueen Hiessillan asuinalueen ähettyviltä. Paikalle on kirjalliset luvat ja ne ovat voimassa toistaiseksi. Kyse ei kuitenkaan ole aivan uudesta pelipaikasta, vaan alueella on pelattu aiemminkin Ekasoftin pelejä vuonna 2007. Aikanaan pelitoiminta Hiessillassa kuitenkin kuivui lähes täysin ja päätimme olla järjestämättä alueella vkl-pelejä.

Vuonna 2007 alue oli hyvin tiheää, nuorta lehtimetsää eli käytännössä pusikkoa. Kävimme vastikään tarkistamassa alueen tilanteen ja

 

puusto on vuosien aikana kasvanut sen verran, että näkyvyys ja liikkumismahdollisuudet ovat parantuneet selkeästi. Aluskasvillisuus kuitenkin rehottaa edelleen ja luo omanlaistaan suojaa ja tunnelmaa.

Alueen poikki kulkee puro, jonka yli menee silta. Pelialueen laidoilla on myös kallioita ja havumetsää, joten maastonmuotoja ja vaihtelevuutta piisaa.

 

Testipelit Hiessillassa järjestetään sunnuntaina 19.6. klo 12.00 alkaen!


Lisäinfoa peleistä foorumilla!

 

Tarkempaa tietoa ja tiedot peleistä tullaan lisäämään sivuille hieman myöhemmin.