Nyt se on totta!

Ekasoft on saanut viimeinkin uudistettua verkkosivunsa. Ekasoft hyödyntää sivustonsa suhteen avoimeen lähdekoodiin perustuvaa sisällönhallintaohjelmaa.

Projekti on ollut vireillään jo pitemmän aikaa ja nyt on viimein tuloksia näkyvissä. Itse suhtaudun tuloksiin, kuten aina varsin kriittisesti. Mikään ei ole hyvin, asioita olisi voinut tehdä toisin. Asioita olisi voinut myös jättää tekemättä ja etsiä toisenlaista

ratkaisua. Mikään ei riitä ja koko ajan kehittelen jotain uutta, joka jollain tavalla parantaa käytettävyyttä. Seuraavan kerran jotain suuria muutoksia sivuston suhteen tapahtuu syksyllä, joten pysykää mukana! Sivustosta voi antaa foorumilla palautetta, mikä on hyvin ja mikä huonosti teidän mielestänne. Yritetään korjata sitten jos suurinta osaa ihmisistä vaivaa jokin.

 

Uusien sivujen myötä sivuston päivitettävyys paranee, sikäli kun jotain päivitettävää on. Mutta tämä on vain alkua. Uudistuksen myötä on mahdollista viritellä takaisin galleria, joka joskus oli käytössä edellisillä verkkosivuilla. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus pitää sisällään ja mitä kaikkea saadaan tehtyä.